sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Arki








Arki koostuu muruista, pienistä osasista.
Parasta se on silloin, kun olen vapaalla ja silti on arki. 
Pieni pätkä ikiomaa aikaa. 
Hetki omia touhuja, ilman keskeytystä. 


Kuvat 1. ja 4. omat, 2. ja 3. J. Kuisma

tiistai 28. lokakuuta 2014

En anna periksi









Nyt on se hetki, jolloin täytyy taistella. 
Päättää nähdä kauneus, vaikka se on paljolti mielikuvituksen varassa. 
Jaksaa kahlata läpi nämä harmaat päivät. 
Muistella kadotettuja värejä ja nauttia käpertymisestä omaan pesään. 

Kohta tähän tottuu. 


Kuvat: 1. ja 4. J.Kuisma, 2. ja 3. omat

perjantai 24. lokakuuta 2014

Seisahtunut hetki








Puolijuoksua kahlasin pikakelauksella sen kauneimman läpi. 
Siivosin kesän pois 
ja mies vei viimeisetkin rippeet syksystä. 

Nyt pidätän hengitystäni, 
siinä seisahtuneessa hetkessä,
syksyn ja talven välissä. 

Kuvat: 1. ja 2. J.Kuisma, 3. ja 4. omat

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pysähtynyt aika








Juuri tähän voisin pysäyttää ajan. 
Hetkeen ennen täydellistä pimeyttä.

Silittää vielä vihreää nurmea,
hellästi - ettei se menisi pois.

Tankata tätä vanhaa valoa, että jaksaa tarpoa mustassa pimeydessä,
kunnes kukko ottaa askeleita kohti uutta kevättä. 

Kuvat: J. Kuisma

torstai 2. lokakuuta 2014

Syksyn tuoksu








Se leijuu ilmassa, 
sen tuntee keuhkoissa asti. 

Silmiä hiveleviä värejä. 

Nyt täytyy tankata tätä kaikkea
harmauden, pimeyden ja loskan varalle. 

lauantai 27. syyskuuta 2014

Varalle








Talven varalle, jonkun pinoamat. 
Nyt jo harmahtavat, silloin joskus lumen alle unohdetut. 

Minkä varalle pullot? 
Kai nekin on unohdettu. Tarkoituksella. 



keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Mitä muistoja keräät varastoosi?








Mikä koskettaa sinua tänään niin, että sen muistaessasi saat lohtua synkällä hetkellä huomenna?

Onko se lempeä kesätuuli hiuksissasi,
perhosen siiven kosketus ihollasi tai kissan kehräys sylissäsi?

Lapsen käsi kädessäsi vai ystävän halaus harteillasi? 
Suudelma rakkaan huulilta huulillasi?

Mitä talletat tästä päivästä sydämeesi pahan päivän varalle?

Kuvat: 1. ja 4. omat, 2. ja 3. J.Kuisma