Salaisessa, villiintyneessä puutarhassa

Maaseudun rauhassa, 

haavanlehtien havinassa,

muuttolintujen huuhdoissa,

salaisessa, hieman villiintyneessä puutarhassa

aika muodostaa suuremman kokonaisuuden

ja sekunnit, minuutit menettää merkityksensä.

Olen enemmän läsnä omassa itsessäni. 

Kuvat: omia

Muistelen

Muistelen viime talvea, 

toisia polkuja, joita silloin kuljin. 

Ei parempia, ei huonompia. 

Vain eri polkuja. 

Kuvat: omia

Ystävänpäivänä

Osaatko olla ystävä?

Sellainen oikea, johon voi tukeutua? 

Vai oletko joukossakin yksin, 

kaivaten jotain muuta? 

Vain ottamalla riskin, 

avaamalla sydämen

voi saada itsekin osansa

- Ystävyyden lahjan.

Kuvat:omia

Joutilaat päivät

Pakkohidastus antaa aikaa nauttia 

valon pilkahduksista,
kissan uneliaasta pehmeydestä
tai
söpöilyksi naamioidusta hyökkäysvalmistelusta. 
Siitä, mikä arjessa jää muun jalkoihin. 

Kuvat omia

Tuli marjaretki

Näen itseni rikkomassa jäätä,

luottamassa itseeni,

jääräpäänä,

"en mä kastu, äiti".

Talvisesta ulkoiluhetkestä

tuli marjaretki.

Kuvat: omia

Valoa elämään

 

Varjon ja valon vaihtelua on elämä.

Valovoimaisena ihmisenä, 

tehokkaasti valon nopeudella

tai

poikana varjoisalta kujalta, 

yrittämässä otetta varjokuvista. 

Milloin kuljet pää painuksissa kadun varjoisalla puolella, 

milloin juokset kohti valoa tunnelin päässä. 

Joskus varjot pitenevät, 

toisinaan siirryt varjoista valoon.

Seuraan valon leikkiä hangella, 

viipyilevien säteiden kultaa heinissä. 

Yritän vangita niitä kameralla, 

ottaa muistoksi. 

Ei sitä muuten varjon hetkellä muista.

Valoa. 

Kuvat: omia 

Valon aikaan

Oikean valon aikaan,

sopivassa pakkassäässä,

mieli heittää voltin:

Tähän hetkeen voisin jäädä,

puhtaaseen ja viattomaan.

Jäädä kunnes luonto taas herää eloon, 

työntää uteliaat silmunsa haistelemaan hetken sopivutta.

Silloin voisin siirtyä tästä hetkestä tuohon toiseen, 

lupauksen hetkeen. 

(Kuvat omia)

Pehmentämään särmiä

Pehmentämään särmiä saapui lumi. 

Sopivasti joulumieli mukanaan.

Auringon valossa kylpee maisema, 

lunastaa lupausta pitenevästä päivästä. 

En anna periksi

Nyt on se hetki, jolloin täytyy taistella. 

Päättää nähdä kauneus, vaikka se on paljolti mielikuvituksen varassa. 

Jaksaa kahlata läpi nämä harmaat päivät. 

Muistella kadotettuja värejä ja nauttia käpertymisestä omaan pesään. 

Kohta tähän tottuu. 

Kuvat: 1. ja 4. J.Kuisma, 2. ja 3. omat

Seisahtunut hetki

Puolijuoksua kahlasin pikakelauksella sen kauneimman läpi. 

Siivosin kesän pois 

ja mies vei viimeisetkin rippeet syksystä. 

Nyt pidätän hengitystäni, 

siinä seisahtuneessa hetkessä,

syksyn ja talven välissä. 

Kuvat: 1. ja 2. J.Kuisma, 3. ja 4. omat

Pysähtynyt aika

Juuri tähän voisin pysäyttää ajan. 

Hetkeen ennen täydellistä pimeyttä.

Silittää vielä vihreää nurmea,

hellästi - ettei se menisi pois.

Tankata tätä vanhaa valoa, että jaksaa tarpoa mustassa pimeydessä,

kunnes kukko ottaa askeleita kohti uutta kevättä. 

Kuvat: J. Kuisma

Syksyn tuoksu

Se leijuu ilmassa, 

sen tuntee keuhkoissa asti. 

Silmiä hiveleviä värejä. 

Nyt täytyy tankata tätä kaikkea

harmauden, pimeyden ja loskan varalle. 

Mistä se tietää?

Niin kauniit värit tarjoaa luonto. 

Ajan patinasta puhumattakaan.

Värit, jotka silmä kestää. Jaksaa katsoa. 

Mistä se tietää, mitä tänään tarvitsen?