Eräänä sunnuntaina

Kevättalven armoton aurinko ajaa ulos. 

Pois sisältä ahdistumasta pölyisistä nurkista. 

Ulkona se puhdistaa näkymän, 

pehmentää särmiä. 

Tekee pululle lämpökaapin. 

Kuvat: omia

Ystävänpäivänä

Osaatko olla ystävä?

Sellainen oikea, johon voi tukeutua? 

Vai oletko joukossakin yksin, 

kaivaten jotain muuta? 

Vain ottamalla riskin, 

avaamalla sydämen

voi saada itsekin osansa

- Ystävyyden lahjan.

Kuvat:omia

Joutilaat päivät

Pakkohidastus antaa aikaa nauttia 

valon pilkahduksista,
kissan uneliaasta pehmeydestä
tai
söpöilyksi naamioidusta hyökkäysvalmistelusta. 
Siitä, mikä arjessa jää muun jalkoihin. 

Kuvat omia

Tuli marjaretki

Näen itseni rikkomassa jäätä,

luottamassa itseeni,

jääräpäänä,

"en mä kastu, äiti".

Talvisesta ulkoiluhetkestä

tuli marjaretki.

Kuvat: omia

Valoa elämään

 

Varjon ja valon vaihtelua on elämä.

Valovoimaisena ihmisenä, 

tehokkaasti valon nopeudella

tai

poikana varjoisalta kujalta, 

yrittämässä otetta varjokuvista. 

Milloin kuljet pää painuksissa kadun varjoisalla puolella, 

milloin juokset kohti valoa tunnelin päässä. 

Joskus varjot pitenevät, 

toisinaan siirryt varjoista valoon.

Seuraan valon leikkiä hangella, 

viipyilevien säteiden kultaa heinissä. 

Yritän vangita niitä kameralla, 

ottaa muistoksi. 

Ei sitä muuten varjon hetkellä muista.

Valoa. 

Kuvat: omia 

Valon aikaan

Oikean valon aikaan,

sopivassa pakkassäässä,

mieli heittää voltin:

Tähän hetkeen voisin jäädä,

puhtaaseen ja viattomaan.

Jäädä kunnes luonto taas herää eloon, 

työntää uteliaat silmunsa haistelemaan hetken sopivutta.

Silloin voisin siirtyä tästä hetkestä tuohon toiseen, 

lupauksen hetkeen. 

(Kuvat omia)

Pehmentämään särmiä

Pehmentämään särmiä saapui lumi. 

Sopivasti joulumieli mukanaan.

Auringon valossa kylpee maisema, 

lunastaa lupausta pitenevästä päivästä.