Kaksi päivää Helsingin sykkeessä
sai taas mielen halajamaan rauhaan.
Verkkaiseen elämään,
pysähtyneisyyden tilaan
jossa kellolla ei ole merkitystä.
Kunpa voisinkin elää niin,
että vellikello on ainoa kello
jota seurata.
Kuvat: 1. ja 3. J. Kuisma, 2. ja 4. omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti