Keltainen toukokuu

Niin nopeasti kulkee aika. 
- Taas kesän kynnyksellä.

Kuva: oma 

Pölynä ilmaan

Kesä on muuttunut haituviksi, 

noussut pölynä ilmaan. 

Puimurin ahne kita ottaa viimeisetkin rippeet mukaansa.  

Aurinko ei kipua enää yhtä ylös. Eikä aikaisin. 
Se uinuu aamuisin pitkään kehdossaan, 
on raukea. 

Kesän ja syksyn välissä on muuri. 
Kun sen yli on kerran päästy, paluuta ei ole samaa reittiä takaisin.
On kierrettävä talven takaa, kevään selän taakse. 
Siellä kärkyttävä hetkeä, kun se kumartaa. 

Silloin, oi silloin, otan vauhdin ja hyppään sen yli pukkihyppyä. 
Kohti uutta kesää. 


Kuvat: 1. ja 2. J. Kuisma, 3. ja 4. omat. 

Onko väliä värillä?

Saako elämästä nauttia tässä ja nyt? Näillä eväillä, mitä on. Vai täytyykö haluta jotain muuta? 

Onko sanottava, ettei pidä sateesta ja loskasta, jätettävä suklaapatukka väliin? Ajateltava, että värillä ei ole väliä, kunhan se on punaista? 

Aion jättää silmäpussit peittämättä, ottaa toisenkin herkun, nauttia sateesta ja harmaudesta. 

Tänään. 

Koska huomisesta en tiedä. 

Kuvat: 1. ja 2. omat, 3. ja 4. Joonatan Kuisma

Vielä pieni hetki

Ihan pieneksi hetkeksi saan kesän vielä lähelle, iholle asti. Se on vihreissä lehdissä, keskipäivän auringonsäteessä. Illalla se pakenee, antaa tilaa syksyn tuoksulle, sen kirpeydelle. 

Luovuttaa oteensa viivytellen. Kuten minäkin. Yritän sinnillä siirtää väistämätöntä, kunnes huomaan villasukat jalassani. 

Kuvat: 1. ja 3. Joonata Kuisma, 2. ja 4. omat.